R&M Consulting

Viestintäkouluttajat Ritva Enäkoski ja Marco Bjurström ovat jo 20 vuotta kiertäneet motivoimassa ja kehittämässä suomalaisia työyhteisöjä. Ydinosaamisaluettamme ovat työhyvinvointi -projektien lisäksi viestintä- ja vuorovaikutustaidot, esiintymisvalmennus sekä palvelukoulutus.

Lisätietoa www.rmconsulting.fi

--------------------------

Mistä kaikki alkoi?

Useimmin kuultu kysymys on: miten te kaksi löysitte toisenne?

1.4.1987 Lenita Airiston suunnittelema ja johtama Suomen vientiä tukeva show ”Success Story Finland” esitettiin Singaporessa. Pääsin seuraamaan business boosterin valmistelua ja toteutusta niin Euroopassa kuin Aasiassa Kauppalehden toimittajana. Vientishow’n esiintyjät olivat varsin mukavaa joukkoa, joten useaan otteeseen jäin rupattelemaan töiden jälkeen heidän seuraansa. Erityisesti huomio kiinnittyi pitkänhuiskeaan, hyvin nuoreen, mutta asenteeltaan aurinkoiseen ja älykkään tuntuiseen mieheen. Etunimenkin kuulin: Marco.

Työmatkalla kun oltiin, tahti oli kova ja tutustuminen jäi lyhyeen. Samana kesänä tyttäreni houkutteli minut diskotanssitunnille. Olin tasan ainoa aikuinen, isokokoinen, mutta halukas oppimaan jotain uutta. Opettajan nimi oli Marco Bjurström. Kohtalo heitti meidät siis jo toisen kerran yhteen. Syksyllä Marco perusti hyvän olon tunnit ja minä olin entistä vakuuttuneempi, että se, mitä opiskelin yliopistossa, toteutui näillä tunneilla: ilmaisun helppous, rohkaistuminen ja rentoutuminen. Kehon kielen teoria tuli eläväksi.

Mutta vasta Lambada vei meidät tiiviimmin yhteen. Uuden Suomen pikkujoulussa minun oli määrä opettaa tätä uutta muotitanssia. Koska olin itse sitä vain tanssinut, en opettanut, pyysin Marcoa opettamaan ja hän suostui sillä ehdolla, että tanssin hänen parinaan. Onneksi tapahtumasta ei ole yhtään kuvaa jäljellä. Marco on nimittäin 196 senttinen ja minä 164 pätkänen.

Ladies Business Schoolin kurssin ansiota on, että osaamisistamme tuli tuote. Naisjohtajat päättivät haluta täydellisesti erilaisen koulutusviikonlopun ja he pyysivät minua sen vetäjäksi. Houkuttelin Marcon mukaan tekemään hyvän olon tunnin sovellettuna naisjohtajien tarpeisiin. Kurssin jälkeen meillä on iso joukko tulevia asiakkaita, jotka tilasivat kurssin omalle henkilökunnalleen, mutta lyhennettynä.

Marco oli Stepupin perustaja ja koreografi. Minä olin Kauppalehden Option uutispäällikkö. Aluksi oli vain unelma, haave, mutta myöhemmin jo suunnitelma yhteisestä työstä. Päätös lehtimaailmasta irtautumisesta, ammatin vaihtamisesta 42-vuotiaana ei ollut niitä helpoimpia. Mitään takeita ei ollut kysynnästä, oli into ja sisäinen varmuus siitä, että juuri tätä varten tähän maailmaan on synnytty.

Kesällä 1990 sanoin itseni irti Kauppalehden Optiosta ja aloitimme työmme. Startti vaati paljon opiskelua niin koti- kuin ulkomailla, mutta konsepti on syntynyt meidän kahden sydämistä, kokemuksista ja opinnoista. Sitä ei ole ostettu muualta, ei kopioitu eikä sovellettu.

Kun aloitimme, olimme ainutlaatuinen pari: nainen ja mies, ikäero 18 vuotta, täysin toisistaan poikkeava koulutus- ja ammattitausta, niin ja se pituusero. Nyt on markkinoille ilmestynyt muutamia nais-mies –pareja, kouluttajiakin tai konsultteja runsain määrin. Edelleenkin voimme ylpeinä sanoa: näin sitä ei tee kukaan muu!